2015
Mutta itse asiaan, kesä-heinäkuun vaihteessa kuitenkin kaikki muuttui kun isäni joutui pahaan onnettomuuteen polkupyörällä. Aluksi näytti suht hyvältä, että kyl tää tästä muutaman kuukaus niin pääsee kotiin. No nyt on kulunut puolivuotta tapahtuneesta ja tilanne on vaan huonontunut. Pitäis jaksaa lapsen kanssa olla, opiskella ja olla kaikkea iloista. Todellisuudessa on ole iloinen, en jaksaisi mitään. Ei huvita mikään, kun tuntuu että seinät kaatuu päälle kokoajan.
Tässä maailmassa on muutaman asia/henkilö, jotka saavat minut jaksamaan ensimmäinen on neulominen. Vaikka se vie paljon energiaa ja aikaa, se on hyvin terapeuttista. Toinen on facebook, jonka avulla pystyn pitämään yhteyttä kavereihin, koska olen nykyaikainen ja huono soittelemaan kenellekkään. Nämä olivat siis asioita, jotka auttavat minua jaksamaan. Mutta henkilöistä, kun puhutaan niin kaikista eniten mua on auttanut jaksamaan yksi kiva herra X, jonka nimeä en ilman lupaa rupea kirjoittelemaan tänne. Hän on tuonut paljon valoa tämän synkkyyden keskelle ja toivon hänen tuovan lisää valoa jatkossakin sillä omalla ihanalla hassulla tavallaan.
Nyt vaan tunnen olevani parin vuoden tauon jälkeen taas siinä hajoamispisteessä, että jos isälle jotain tapahtuu ensivuonna, niin en tiedä mitä itse teen. En hae huomioo tällä kirjoituksella, mutta joskus olisi kiva että te ystävät, jotka oikeasti välitätte musta niin pitäkää yhteyttä. Olen itse huono tämän asian suhteen. Tällä hetkellä tuntuu että elämässä on enää vaan pari hassua, jotka välittävät jossain määrin. Vaikka asunkin monen mielestä kaukana, niin ei LTI/NTLA ole kaukana! Joten toverit hyvät, tulkaa joskus käymään täälläkin. Kysykää saako tulla käymään kahvilla, en jaksa ite aina kulkee mihkää pk-seudulle.
Toivottavasti vuosi 2016 olisi parempi jollain tasolla edes!
